Arvoisa Rauman Poikakuoron ystävä,
18.1.2010
Rauman Poikakuoro aloitti viime syksynä 55. toimintakautensa. Kuorotoiminta on ollut vilkasta ja esiintymisiä on ollut useita. Poikakuoron taiteellisena johtajana toimii Anne-Eliise Mattila ja Lasse Selänne on ollut mukana kuoron toiminnassa syksystä 2009 lähtien. Poikakuoron ”vahvuus” on kutistunut 18 laulajaan ja sen vuoksi yhdenkin poissaolo harjoituksista ja esiintymistä tuntuu. Jos tiedätte ystävien, sukulaisten, naapurien lapsia laulaviksi, niin saa ehdottomasti kutsua mukaan. Uudet ovat siis tervetulleita, mutta samaan aikaan iloitsemme jokaisesta mukana olevasta pojasta! Rauman Poikakuoro kokoontuu yhteisiin harjoituksiin joka viikko. Kuoron ohjelmisto koostuu tällä hetkellä perinteisestä poikakuoromusiikista, muusta klassisesta musiikista, kansanmusiikista ja Rauma-aiheisista lauluista. Kuoron taiteellinen tavoite on pyritty pitämään korkealla ja pojat ovat harjoitelleet ahkerasti. Kovan ja rankan harjoittelun vastapainoksi on Poikakuoron tuki ry järjestänyt pojille esiintymisiä, leirejä ja matkoja. Toimintakauden alussa syksyllä Poikakuoro kokoontui yhteiselle laululeirille Laitilan Lehtoniemeen kertaamaan vanhoja ja oppimaan uusia lauluja. Opittuja lauluja on hiottu harjoituksissa ja esitetty konserteissa sekä Raumalla että Lapinlahdella asti. Kuluneen syksyn aikana Rauman Poikakuoro on esiintynyt Vakka-Suomi säätiön 65v. juhlakonsertissa, musiikkiopiston lapsikuorojen yhteisessä joulukonsertissa Nuortentalolla ja Mieslaulajien isänmaallisessa illassa Rauma-salissa. Keväällä 14.3. Poikakuoroa voi kuulla Poikakuoron juhlakonsertissa, NÄMÄP POIKKI O VAST! Posellissa klo 18. Pojat esiintyvät samana päivänä myös klo 10 jumalanpalveluksessa Pyhän Ristin kirkossa. Ohjelma juhlakonserttiin maksaa 10€ ja niitä voi ostaa kuorolaisilta. Konsertissa kuulemme Rauma-aiheisia lauluja sekä tarinoita, konsertissa on mukana myös Hannu Heino. Tervetuloa! Kevään ohjelmistossa on myös Lapinlahden kuoron vierailu Raumalla ja yhteinen hyväntekeväisyyskonsertti Pyhän Ristin kirkossa 15.5. klo 18 sekä musiikkiopiston kevätkonsertti 27.5. Posellissa klo 18. Maksamalla oheisen Rauman Poikakuoron tuki ry:n jäsenmaksun, 10€ /tai sopivaksi katsomanne summan/ vuodessa henkilöltä, olette mukana tärkeän ja kehittävän harrastustoiminnan ylläpitämisessä. Toiveemme on, että kuoro saisi lisää tukijoita ja jatkuvasti uusia laulajia niin, että se edelleen voisi olla rikastuttamassa raumalaista musiikkielämää. Poikakuoro on hyvä ja kasvattava harrastus, joka antaa hienoja elämyksiä ja ystävyyssuhteita. Sydämelliset kiitokset tuestanne! Rauman Poikakuoron Tuki ry. Katri Laakkonen Puheenjohtaja Muut johtokunnan jäsenet: Anne-Eliise Mattila, Jaana Varjonen (sihteeri), Gunilla Stål, Marketta Mäkitalo (rahastonhoitaja), Sakari Varjonen (varainkerääjä), Liisa Rajamäki (varastonhoitaja), Marje Kaarle, Eija ja Jukka Kaitaniemi, Anne Råmark, Maarit Niiranen ja kuoronedustaja Walter Stål